Turun Kotikirkko

 

Blogikirjoitus

Rukous on voimaa

Rukous on ollut minulle aina vaikeaa. Se on ollut suoritus, johon täytyy pakottaa itsensä. Lapsesta asti rukous on näyttäytynyt valtavana taakkana, sellaisena kauhean raskaana kivireppuna selässä. Viime vuosina olen pyristellyt irti suoritususkovaisuudesta, enkä sen vuoksi ole paljon rukoillut. En ole halunnut pakottaa itseäni mihinkään, ettei ”pyhistelyn” ja uskonnollisuuden kierre lähtisi jälleen pyörimään. Olen halunnut löytää vapauden ja aitouden uskossani. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että olen rukoillut kahdenlaisissa tilanteissa. Silloin kun olen ollut todella ahdistunut, olen huutanut Jumalan puoleen lähinnä miksi-kysymyksiä ja valittanut, että en jaksa. Hyvät rukoushetket ovat olleet sellaisia hetkiä, joina tunnen Pyhän Hengen läsnäolon voimakkaana. Noina hetkinä olen pystynyt uskomaan, että rukoukseni kuullaan.  Kaikki muu aika on ollut voimatonta ja avutonta olemista.

Olen ollut kateellinen ihmisille, joille rukous on voimavara ja kanava Isän luo. Ihmisille, joiden suhde Jumalaan on luottavainen Isä-lapsisuhde. Olen yrittänyt luottaa ja uskoa ja sitten taas lakannut yrittämästä, kun se oma yritys ei kerta kaikkiaan vielä milloinkaan ole auttanut. Sellaista tuuliajolla olemista ja tunteiden pompottelua on uskoni ollut.

Jumala on kuitenkin viime aikoina alkanut herätellä minua. Olen suorastaan ällistynyt ja hiukan järkyttynytkin siitä oivalluksesta, että minulle on annettu ase, ja se on ollut minulla aina siitä lähtien, kun ensi kerran tulin Jeesuksen luo. Se on valtava lahja ja apu ja minä olen jättänyt sen käyttämättä.  En syytä itseäni, koska tiedän, että parempaan en ole historiani ja haavojeni takia pystynyt. Olen vain äärettömän iloinen, että nyt voin tämän ymmärtää.  Minun ei tarvitsekaan olla olosuhteiden uhri, vaan minulle on annettu ääni. Kaikki ne lukuisat Raamatun kohdat, jotka puhuvat rukouksen voimasta, ovat tähän asti olleet minulle varsin onttoja.  Olen ajatellut, että rukous ei kerta kaikkiaan toimi. Että se on tyhjille seinille puhumista. Nyt nuo samaiset Raamatun kohdat puhuvat minulle lupauksia, ihania mahdollisuuksia ja ennen kaikkea toivoa.

Rukous on monipuolinen asia. Yksinkertaisimmillaan se on juttelemista Jumalan kanssa. Sitä, että vuodatan sydämeni ja kaikki tunteeni ja ajatukseni Luojalleni, joka ymmärtää minua. Rukous voi kuitenkin olla myös sinnikästä anomista tai voittoisaa taistelua. Lisäksi rukous on myös kuuntelemista. Isän kanssa oleilua. Ymmärrän nyt, että avain toimivaan rukouselämään on luottavainen suhde Isään. Ilman sitä on mahdotonta tulla joka päivä, tunteesta riippumatta Jumalan eteen purkamaan tuntojaan. Oikea yhteys Isään on kaukana niistä polvirukouksista ja iltarukousluetteloista, joita minun lapsena piti suorittaa. Se on elävää ja toimivaa. Se saa aikaan muutosta, vähintään omassa sydämessäni, mutta se muuttaa myös todellisuutta, ensin näkymätöntä todellisuutta henkimaailmassa, sitten myös näkyvää ja konkreettista maailmaa ympärillämme. Se ei ole tyhjän hokemista vaan äärettömän tärkeää ja voimallista.

Rukous ei ole sitä, että yritämme saada Jumalan toimimaan tahtomme mukaan. Ennemminkin me rukouksessa luovutamme ja sanomme Jumalalle, että hoida sinä tämä, kun itse en osaa. Siihen sisältyy siis Isältä anomista, joka on luonteeltaan nöyrää ja antautuvaa.  Kuitenkin rukouksessa voimme käskeä esimerkiksi sairautta lähtemään. Siinä emme suinkaan käske Jumalaa, vaan Jumalan voimassa käskemme vihollista perääntymään. Siinä taistelemme oikeaa vihollista vastaan, emme olosuhteita tai muita ihmisiä vastaan. Siinä emme itse yritä parantaa maailmaa, vaan annamme Jumalan voimalle tilan ja mahdollisuuden toimia ja taistella puolestamme.

On ihanaa, että olen vihdoin saanut astua rukouksen maailmaan. Maailmaan, jossa mitä vaan voi tapahtua. On ihmeellistä saada uskoa, että kaikkivaltias Jumala on puolellani. Ja että minä itse voin tehdä jotakin asioiden puolesta. Minun ei tarvitse vain odottaa olosuhteiden heittelemänä. Voin olla aktiivinen. Voin rukoilla. Kun kaikki on hullusti, eikä ulospääsyä näy, voin rukoilla. Kun olen jo yrittänyt kaikkea, eikä mikään ole auttanut, voin edelleen rukoilla. Rukous on lahja, joka on aina olemassa minua varten. Se antaa minulle luvan olla heikko, koska kaikessa on lopultakin kysymys Jumalan voimasta, ei omastani.

”Our prayers may be awkward. Our attempts may be feeble. But since the power of prayer is in the one who hears it and not in the one who says it, our prayers do make a difference.”
Max Lucado