Älä lakkaa rukoilemasta!

Älä lakkaa rukoilemasta!

Tunnustettava se on. Pitkäjänteinen rukoileminen on aina ollut minulle Raamatun lukemista vaikeampaa. Jokin aika sitten vuodatin lyhyesti keskellä työpäivää oman sydämeni tuntemuksia taivaan Isälle ihmetten, miksei tiettyihin elämäni haastaviin asioihin tunnu tulevan vastauksia. Lähes saman tien mieleni liitutauluun pomppasivat seuraavat tutut Jeesuksen sanat seuraajilleen:

”Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” Matteus 7:7

Kaikki nämä kolme Jeesuksen käyttämää verbiä ilmaisevat kieliopillisen muotonsa perusteella toimintaa, jota tulee jatkaa pitkäjänteisesti kunnes vastaus tulee. Ja kaikki ne puhuvat yhdestä ja samasta asiasta, rukoilemisesta.

Rukous on kärsivällisyyttä

Keskustelin jokin aika sitten erään tutun pastorin kanssa. Hän totesi, että erittäin haitallinen asia meidän nykypäivän uskovien keskuudessa on ajatus siitä, että asioiden täytyisi tapahtua nopeasti elämässämme. Me elämme ajassa, missä tavoitamme toisiamme kännyköiden kautta oikeastaan mihin aikaan tahansa. Kiinnostavat asiat ja kohteet ovat meistä vain parin hiiren klikkauksen päässä. Ehkäpä juuri tästä syystä 5 askelta nopeaan hengelliseen läpimurtoon -tyyppisellä opetusmateriaalilla tuntuu olevan kysyntää nykyaikana.

Jeesus opetti kuitenkin seuraajiaan olemaan kärsivällisiä rukouksen alueella. Hän halusi heidän ja meidän ymmärtävän, etteivät rukousvastaukset tule aina silloin ja siinä muodossa, kun me haluamme. Joskus ne voivat tulla nopeammin kuin odotamme mutta toisinaan niiden saapumiseen voi mennä pitkäkin aika. Mutta ne tulevat! Oikeaan aikaan ja parhaassa mahdollisessa muodossa. Apostoli Paavali oli kokenut elämässään pitkäjänteisen rukouksen voiman ja merkityksen mutta hän myös tiesi, ettei se ole aina helppoa ihmiselle. Pyhä Henki auttoi kuitenkin Paavalia olemaan kestävä rukouksessa ja Hän auttaa meitäkin. Paavali rohkaisi kristittyjä seuraavilla sanoilla olemaan antamatta periksi:

Rukoilkaa lakkaamatta. 1 Tes. 5:17
Olkaa toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä ja rukouksessa kestäviä. Room. 12:12
Olkaa kestäviä rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa. Kol. 4:2

Rukous on Isään luottamista

Mikä sai Jeesuksen maan päällä ihmisenä ollessaan vetäytymään pitkiksikin ajoiksi yksinäisyyteen rukoilemaan? Ja mikä sai Paavalin rukousmyllyn pyörimään tasaiseen tahtiin? Ensiksikin molemmat tunsivat Jumalan rakastavana Isänä, joka haluaa antaa hyviä asioita omilleen. Toiseksi he olivat oppineet luottamaan Jumalan uskollisuuteen rukouksiin vastaajana. Ja kolmanneksi, he tiesivät ettei suuria voittoja saavuteta hengellisessä todellisuudessa ilman kestävää rukoustaistelua.

Kun alamme ymmärtää, ettei Jumala ole meistä kaukana oleva välinpitämätön hahmo, vaan meitä lähellä oleva rakastava ja luotettava Isä, niin jaksamme olla kestäviä rukouksessa silloinkin, kun aika kuluu eivätkä rukousvastaukset näytä häämöttävän horisontissa. Rukous on sen ilmaisemista, mitä uskomme sydämessämme. Kun me uskomme rakastavaan ja rukouksia kuulevaan Jumalaan, niin me ilmaisemme tätä uskoamme Häneen anomalla, etsimällä jo kolkuttamalla. Silloinkin, kun
vastaus viipyy.

Jumala rakastaa sinua!

Monet elämässämme kokemat pettymykset ja kipeät asiat ovat saaneet meidät kokemaan pelkoa ja turvattomuutta. Ainakin omalla kohdallani näin on käynyt. Nämä haavat ja kolhut vaikuttavat usein siihen, miten me koemme ja näemme Jumalan ja usein tämä kuva on täysin vääränlainen. Paavali kirjoitti työtoverilleen Titukselle näin Jumalan olemuksesta:

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta vaan laupeutensa tähden… Tit. 3:4-5

Hyvyys, ihmisrakkaus, laupeus. Nämä ovat kaikki Jumalan ominaisuuksia. Hän loi ihmisen luomakuntansa kruunuksi, oman hyvyytensä, rakkautensa ja laupeutensa kohteeksi. Ihminen on kaikista Jumalan luomista olennoista arvokkain. Koko maailmankaikkeudessa ei ole mitään arvokkaampaa, koska vain ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumalan rakkauden suuruus meitä kohtaan sai huippuhetkensä ristillä, kun Hän luovutti oman poikansa kantamaan rangaistuksen, joka minun ja sinun olisi kuulunut kantaa pahojen tekojemme takia. Me olemme Jumalan pojan hengen arvoiset!

Jeesus antoi vapaaehtoisesti oman elämänsä, jotta me pelastuisimme synnin kirouksen alta. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksena palautti meille ne Jumalan lapsen oikeudet, jotka syntiinlankeemus vei mennessään. Jumala rakastaa sinua ja minua enemmän, kuin mitään muuta luomaansa! Kun me alamme ymmärtää ja sisäistää hänen suunnatonta hyvyytään, rakkauttaan ja laupeutaan meitä kohtaan, alkaa myös rukouksiimme tulla lisää uskoa, luottamusta ja kärsivällisyyttä. Niistä muotoutuu vahva perustus rukouksillemme.

Ei hopeaa, vaan kultaa

Jeesuksen kehotus aktiiviseen ja periksiantamattomaan rukoukseen jatkuu seuraavilla rohkaisevilla sanoilla:

Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Vai kuka teistä antaisi pojalleen kiven, kun hän pyytää leipää, käärmeen, kun hän pyytää kalaa? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä anovat. Matteus 7:8-11

Taivaallinen Isämme kuulee JOKAISEN rukouksen ja tulee aina vastaamaan KAIKKIIN tahtonsa mukaisiin rukouksiin. Tämä mahtava lupaus on meillä kirjattuna Raamattussa ja sieltä voimme käydä sen aina tarkistamassa epäuskon iskiessä. Ihmisinä emme aina osaa pyytää sitä, mikä on meille parasta mutta onneksi Jumala tietää. Eräs jo kuollut jumalan palvelija on todennut viisaasti, että joskus kun pyydämme Jumalalta hopeaa joudumme odottamaan vastausta hetken, koska Hän haluaa antaa meille kultaa. Odottaminen tekee ihmiselle hyvää. Se kasvattaa uskoamme, kärsivällisyyttämme ja luottamustamme paljon enemmän, kuin nopeiden rukousvastausten saaminen, vaikka niitäkin rakastava Isämme meille antaa armossaan.

On myös tärkeä muistaa, että Jumalan vihollinen saatana ei halua Hänen hyvien suunnitelmiensa etenevän ja on aktiivinen niiden estämiseksi. Mutta kestävä rukous on voittamaton ase, joka saa paholaisen housunpuntit tutisemaan ja juonet raukeamaan. On myös lohdullista ja rohkaisevaa tietää, ettei Jumala koskaan anna meille asioita, jotka vahingoittavat uskoamme tai elämäämme. Joskus meistä hyvältä vaikuttavat asiat voivatkin olla todellisuudessa kiviä ja käärmeitä. Tällöin Jumalan hyvyys näkyy siinä, ettei Hän vastaa rukouksiimme.

Jumala on rakkaus, kirjoitti apostoli Johannes ensimmäisessä kirjeessään. Haluan uskovana kasvaa Hänen rakkautensa tuntemisessa päivittäin. Tiedän, että samalla vahvistuu myös rukouselämäni pohja ja perustus. Haluan vapautua peloista ja turvattomuudesta. Haluan kasvaa kristityksi, joka ei koputa oveen vain pari kertaa ja poistuu sitten pettyneenä paikalta, vaan joka jatkaa koputtamista niin kauan kunnes ovi aukeaa. Oven takana seisoo hyvä, rakastava ja laupias Mestari, jonka käsi on jo valmiina kahvalla avatakseen oven minulle ja sinulle parhaaseen mahdolliseen aikaan.

Liitytkö seuraani?

Markus Majabacka